Uutisten kerääjä
Poliisin etsimä 16-vuotias poika on löytynyt
Poliisin uutinen: Poliisi pyytää havaintoja kadonneesta 16-vuotiaasta
]]>Henkilöauton kuljettajan epäillään paenneen poliisia yli 200 kilometriä tunnissa
Lopulta ajoneuvo ajoi poliisin asettamaan piikkimattoon Sipoossa ja ajautui tämän jälkeen ulos tieltä. Poliisi otti autosta kiinni kaksi henkilöä. Kumpikaan heistä ei loukkaantunut ulosajossa.
Kuljettaja, 30-vuotias nainen, kertoi lähteneensä ajamaan poliisia karkuun etupenkillä istuneen matkustajan yllytettyä häntä. Matkustaja, 29-vuotias mies, oli etsintäkuulutettu toisesta rikoksesta epäiltynä.
Poliisi takavarikoi ulosajaneesta ajoneuvosta huumausaineita. Huumausainetestin perusteella naisen epäillään kuljettaneen ajoneuvoa huumausaineen vaikutuksen alaisena. Lisäksi hän oli ajokiellossa.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksesta, huumausaineen hallussapidosta sekä niskoittelusta poliisia vastaan. Viimeinen rikosnimike liittyy siihen, että kuljettaja jätti noudattamatta poliisin pysähtymiskäskyä.
Matkustajaa epäillään yllyttämisestä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
]]>Poliisilla on ollut tehtävä Töölössä
Tehtävälle osallistui useampi partio. Tilanteesta ei aiheutunut ulkopuolisille vaaraa, eikä kukaan loukkaantunut.
Poliisi on poistumassa paikalta. Tapauksesta ei ole muuta kerrottavaa.
]]>Kerrostalon rappukäytävästä varastettiin kaksi arvovalaisinta
Poliisin arvion mukaan on mahdollista, että valaisimia tarjotaan myyntiin esimerkiksi panttilainaamoon.
Silminnäkijähavainnoista tai muista tiedoista tapaukseen liittyen pyydetään ilmoittamaan osoitteeseen rek.helsinki@poliisi.fi.
]]>Mies lähetti entiselle puolisolleen tappouhkauksia – vangittiin lähestymiskiellon rikkomisesta
– Poliisi käyttää tapauskohtaista harkintaa siinä, milloin lähestymiskiellon rikkomisesta epäiltyä esitetään vangittavaksi. Epäillyn kiinniottamiseen voidaan päätyä esimerkiksi silloin, jos hän rikkoo lähestymiskieltoa toistuvasti tai uhkaa asianomistajan henkeä ja terveyttä, sanoo rikoskomisario Lasse Manninen.
Lähestymiskieltoa voi hakea, jos kokee uhkailua tai häirintää. Lähestymiskieltoa haetaan käräjäoikeudelta, ja poliisi valvoo kiellon noudattamista. Myös poliisi voi hakea henkilölle väliaikaisen lähestymiskiellon, joka vahvistetaan käräjäoikeudessa.
Lähestymiskiellon rikkominen on virallisen syytteen alainen rikos. Poliisi voi tutkia asiaa ja syyttäjä syyttää, vaikka asianomistaja ei vaatisi rangaistusta.
Helsingin poliisin tietoon on tullut tänä vuonna 83 lähestymiskiellon rikkomista.
Vuosi Lähestymiskiellon rikkomisten määrä (Helsingin poliisin tietoon tulleet)
2025 (1.1–10.9.)
83
2024
102
2023
134
2022
110
2021
81
2020
73
Uutista muokattu 10.9.2025: Korjattu vangitsemispäivä oikeaksi.
]]>Vedestä löytyi vainaja Helsingissä
Poliisi selvittää tapahtumien kulkua, mutta ei toistaiseksi epäile rikosta. Poliisi ei tiedota asiassa enempää.
]]>
Poliisilla moottoripyöräilijän takaa-ajotehtävä Nummelassa
Poliisin arvion mukaan moottoripyörän nopeus korkeimmillaan jopa yli 200km/h. Reitillä oli ajoittain paljon jalankulkijoita.
Poliisi tavoitti moottoripyöräilijän Nummelassa Juhanintien ja Asemantien risteyksessä. Poliisi pysäytti kuljettajan törmäämällä matalalla nopeudella moottoripyörään, joka kaatui törmäyksen vuoksi.
Moottoripyörän kuljettaja loukkaantui tilanteessa lievästi. Kuljettaja toimitettiin jatkohoitoon.
Poliisi epäilee moottoripyörän kuljettajaa alustavasti törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella tapahtuneen tutkinnan suorittaa Helsingin poliisilaitos. Myös poliisin toiminta tilanteessa tutkitaan.
]]>Poliisi on tavoittanut törkeästä ryöstöstä epäillyn henkilön
Helsingissä kateissa ollut mies löytyi
Poliisin etsimä tyttö on löytynyt
Poliisi etsii 9-vuotiasta tyttöä Kannelmäessä
Poliisi pyytää havaintoja kadonneesta 16-vuotiaasta
Poliisi pyysi havaintoja miehestä, jota epäillään törkeästä ryöstöstä
Uutista muokattu 9.9.2025 klo 11.39: Uutista on muokattu kauttaaltaan. Poistettu yhteystiedot ja epäillyn kuvat.
]]>Poliisi pyytää havaintoja Helsingissä kadonneesta miehestä
Mies liikkuu todennäköisesti pääkaupunkiseudulla. Viimeisin havainto kadonneesta on tiistailta 19. elokuuta 2025.
Havainnot kadonneesta voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen kadonneet.helsinki@poliisi.fi tai soittamalla tai WhatsApp-viestillä numeroon 050 562 5433
Uutista on muokattu tiistaina 9.9.2025. Henkilön löydyttyä henkilön tiedot ja kuvat on poistettu uutisesta yksityisyyden suojan varmistamiseksi.
]]>Poliisi ja Rajavartiolaitos valvoivat tehostetusti maahantuloa Suomeen
Poliisi ja Rajavartiolaitos käännyttivät rajalta viikonlopun aikana noin 20 henkilöä, joiden katsottiin vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta ulkomaalaislaissa säädetyllä tavalla. Käännytetyt henkilöt saivat virallisen päätöksen asiasta.
Helsingin poliisilaitos valvoi tehostetusti yleistä järjestystä ja turvallisuutta Helsingissä viikonlopun aikana.
Poliisin toiminnan lähtökohtana on uhkien ennakoiminen ja niiden ennalta estäminen, mikä onnistui viikonloppuna hyvin.
]]>Törkeästä pahoinpitelystä epäillyt on tunnistettu
Poliisi kiittää saamistaan vihjeistä.
29.8. lähetetty tiedote: https://poliisi.fi/poliisi-pyytaa-havaintoja-vakivaltatilanteesta-kontulassa
]]>Poliisi tutkii Helsingin Sörnäisissä tapahtunutta epäiltyä pahoinpitelyä
Ravintolassa oli ollut asiakkaina kaksi eri seuruetta, joiden välille oli tullut sanaharkkaa. Lopulta toinen seurue suihkutti toisen seurueen jäsenen päälle kaasua. Ravintolassa oli tapahtumahetkellä myös muita asiakkaita, jotka altistuivat kaasulle. Kukaan sivullisista ei loukkaantunut tilanteessa vakavasti, eikä ketään viety sairaalahoitoon.
Poliisi tutkii tapausta alustavasti rikosnimikkeellä pahoinpitely.
]]>Televisiokeskustelusta tehty useita rikosilmoituksia
Poliisi pyytää havaintoja väkivaltatilanteesta Kontulassa
Epäillyt poistuivat paikalta Lidlin ja S-Marketin suuntaan. Paikalle hälytetty ambulanssi kuljetti uhrin sairaalaan.
Tiedotetta muokattu 1.9.2025 klo 10:56: Tiedotteesta poistettu kuva ja tuntomerkit, koska poliisi on tunnistanut epäillyt henkilöt.
]]>Nuorten rikokset vähentyneet Helsingissä – huumehaitat samaan aikaan kasvaneet
Yhteistyön painopisteitä ovat nuorten rikollisuuden ennaltaehkäisy, huumeisiin liittyvien haittojen ja häiriöiden vähentäminen sekä turvallisuuden tunteen parantaminen alueilla ja aikoina, joissa turvattomuus on keskimääräistä suurempaa.
Huumehavainnot ja väkivalta lisäävät turvattomuuden kokemuksia HelsingissäTurvattomuus viikonloppuiltaisin on yleisintä koillisella ja itäisellä lähiövyöhykkeellä, joka ulottuu Vuosaaresta Malmille ja Puistolaan. Lisäksi turvattomuutta koettiin enemmän Alppiharjussa, Kalliossa ja Vallilassa.
Turvattomuuskokemukset ovat tavallisia myös Helsingin keskustassa viikonloppuiltaisin. Yleisimmin turvattomuutta keskustassa kokevat naiset ja nuorimmat eli 15–29-vuotiaat vastaajat. Iltaisin liikkuminen koettiin selvästi turvattomammaksi metrossa ja paikallisjunassa kuin raitiovaunussa tai bussissa.
– Viikonloppuiltaisen turvattomuuden alue-erot ovat pysyneet suurina. Omalla asuinalueella nähty väkivalta ja huumehavainnot ovat voimakkaasti yhteydessä koettuun turvattomuuteen viikonloppuiltoina. Lisäksi turvattomuuteen liittyvät aiemmat uhrikokemukset, heikko terveydentila ja vähäinen luottamus muiden asukkaiden apuun, kertoo tutkija Jenni Erjansola Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitietopalvelusta.
Äidinkielen perusteella määritelty vähemmistöasema ei näytä selittävän koettua turvattomuutta omalla asuinalueella. Myöskään luottamus poliisiin tai pelastuslaitokseen ei ollut selvässä yhteydessä koettuun turvattomuuteen, kun asiaa tarkasteltiin samaan aikaan muiden selittäjien kanssa. Näihin tahoihin luottaa jopa noin yhdeksän kymmenestä helsinkiläisestä.
Hieman yli puolet arvioi turvallisuuden Helsingissä heikentyneen kolmen vuoden aikavälillä. Myös kyselyvuosina 2018 ja 2021 vastaajista selvästi suurempi osuus arvioi turvallisuuden heikentyneen kuin parantuneen.
Arvioon saattaa vaikuttaa myös yleinen riskitietoisuus. Käsitykset saattavat olla ylimitoitettuja, jos ne perustuvat muiden väestöryhmien turvattomuuteen, rikosuutisointiin tai sosiaalisen median aktiiviseen kuluttamiseen.
– Helsinkiläiset kokevat olonsa yleisesti turvalliseksi kaikilla Helsingin asuinalueilla. Huonojakin kehityskulkuja kuitenkin on. Kokemukset siitä, että turvallisuudentunne heikkenee, täytyy ottaa vakavasti. Tarvitsemme uusia keinoja ja laajaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä, jotta turvallisuudentunne Helsingissä voi parantua, kommentoi Helsingin pormestari Daniel Sazonov.
Helsingin turvallisuustutkimuksen aineisto kerättiin vuodenvaihteessa 2024‒2025.
Nuorten vakavia rikoskierteitä on onnistuttu katkaisemaan Helsingin poliisilaitoksen ja kaupungin yhteistyölläNuorten rikollisuus, erityisesti ryöstöt ja katujengit ovat olleet Helsingin poliisilaitoksen ja Helsingin kaupungin yhteistyön keskiössä viime vuosina.
Alaikäisten tekemien ryöstöjen kasvu tapahtui samaan aikaan katujengien tunnistamisen kanssa. Silloin katujengien näkyvyys sosiaalisessa mediassa oli suurimmillaan ja myös muissa vakavia rikoksia tehneissä nuorissa havaittiin rikollisen elämäntavan ihannointia.
Vuonna 2024 katujengeihin kuuluvien henkilöiden rikosilmoitusten määrä laski edellisvuoteen nähden. Poliisin arvion mukaan taustalla ovat viranomaisten aktiiviset toimenpiteet, sillä keskeisiä katujengeihin liittyviä henkilöitä on ollut esitutkinnan kohteena ja saanut tuomioita erilaisista rikoksista.
Myös kaikki alle 18-vuotiaiden tekemät rikokset ovat vähentyneet vuodesta 2024 alkaen ja lasku on jatkunut.
Alle 18-vuotiaiden tekemät rikokset vähenivät noin 5 % vuoden 2025 ensimmäisten kuuden kuukauden aikana verrattuna vuoden 2024 vastaavaan ajanjaksoon. Erityisen myönteinen kehitys on ryöstörikosten määrissä. 15–17-vuotiaiden osalta ne ovat vähentyneet 34 % ja alle 15-vuotiaiden osalta 71 %.
– Alaikäisten ryöstöjen määrän vähentyminen kertoo siitä, että Helsingin poliisilaitos on onnistunut katkaisemaan nuorten vakavia rikoskierteitä yhteistyössä Helsingin kaupungin ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Hankalimpien tekijöiden saaminen pois kaduilta rauhoittaa usein myös kaveripiiriä laajemmin, arvioi poliisipäällikkö Jari Liukku.
Helsingin kaupungin lastensuojeluun perustettiin erikoisyksikkö Toivo vuonna 2021. Se on tarkoitettu 12–17-vuotiaille avo- ja sijaishuollon nuorille, joilla on vakavia haasteita rikollisuuden, päihteiden tai käytöksen vuoksi.
Helsingin poliisilaitos ja Helsingin kaupunki jatkavat koulupoliisitoiminnan kehittämistä. Toiminnan tukemiseksi ja kehittämiseksi Helsingin kaupunki osoittaa sidosryhmäasiantuntijan, joka työskentelee Helsingin poliisilaitoksen tiloissa. Vastaavasti Helsingin kaupungin organisaatiossa on pitkään toiminut Helsingin poliisilaitoksen nimeämä poliisikoordinaattori.
– Olen hyvin tyytyväinen siitä, että olemme voineet entisestään tiivistää yhteistyötä Helsingin kaupungin ja Helsingin poliisilaitoksen välillä. On ollut erityisen tärkeää, että kaupunki ja poliisi ovat onnistuneet luomaan toimivat yhteistyörakenteet ja sopineet useista konkreettisista toimista yhteistyön tiivistämiseksi. Erityishuomion kohteena ovat olleet lapset ja nuoret sekä heidän hyvinvointinsa ja turvallisuutensa parantaminen, sanoo Helsingin pormestari Daniel Sazonov.
Poliisin ja nuorisotoimen yhteistyötä kehitetään erityisesti jalkautuvan toiminnan osalta, jolloin turvallisia aikuisia on enemmän nuorten tavoitettavissa nuorten suosimissa kohteissa myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Helsingin kaupungin liikennejärjestelyt ja poliisin valvonta lisäävät liikenneturvallisuutta HelsingissäHelsingin katujen nopeusrajoitus on nykyisin pääosin 30 kilometriä tunnissa, mikä on parantanut liikenneturvallisuutta huomattavasti.
– Helsinki alentaa lähiaikoina vielä 50 koulun lähikadun nopeusrajoitusta 30 kilometriin tunnissa. Osalle kaduista tulee vielä nopeuden laskemista tukevia muutostöitä, kuten hidasteita tai nopeusnäyttötauluja, kertoo Helsingin pormestari Daniel Sazonov.
Asema-aukion taksijärjestelyt uudistettiin onnistuneesti ja alueen tilanne on rauhoittunut. Kaupunki kilpailutti taksipalvelut, koska asiakkaista käytävä kilpailu aiheutti häiriöitä ja poliisitehtäviä. Kilpailutuksen tuloksena asema-aukiolla toimii kaksi taksiyhtiötä, joiden liikennettä valvotaan automaattipuomilla. Lisäksi alueelle on lisätty poliisi- ja pysäköintivalvontaa, jotta luvattomat taksiyrittäjät eivät poimisi asiakkaita portin ulkopuolelta.
Kaupunki on lisäksi rajoittanut yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen pysäköintiä keskusta-alueella. Sähköpotkulautojen valvonta kuuluu Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvonnan painopisteisiin.
– Helsingin poliisilaitos puhalluttaa vuodessa noin 60 000 kuljettajaa, paljastaa vuosittain noin 1 500 rattijuopumusta ja antaa noin 30 000 liikennevirhemaksua. Noin puolet rattijuopumustapauksista on liittynyt huumausaineisiin, kertoo poliisipäällikkö Jari Liukku.
Poliisin liikennevalvonnan tavoitteena on vähentää liikennekuolemien määrää ja parantaa liikenneturvallisuutta.
Pääkaupunkiseudun kaupungit ja poliisilaitokset tiivistävät yhteistyötä huumeiden haittojen vähentämiseksiKatukuvassa näkyvät häiriöt Helsingissä liittyvät pääasiassa huumeiden käyttöön ja siihen liittyvään rikollisuuteen.
Huumausaineiden lisääntyvä käyttö ja siihen liittyvät haitat tulevat näkymään katukuvassa entistä enemmän, jollei huumausaineiden käytön kasvua saada taittumaan.
Helsingin kaupungin alueella on kymmeniä kameroita, joiden avulla poliisin johtokeskus valvoo yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Kamerajärjestelmä myös auttaa rikosten selvittämisessä. Tästä syystä kamerajärjestelmää tullaan kehittämään turvallisuustutkimuksen perusteella.
– Helsingin poliisilaitos seuraa ja ennakoi reaaliaikaisesti turvallisuuteen liittyvää tilannekuvaa, jonka perusteella poliisi kohdentaa valvontaa ja muita toimenpiteitä. Olemme lisänneet merkittävästi häiriöalttiiden alueiden valvontaa ja järjestyksenvalvontatehtävien määrä on kaksinkertaistunut alkuvuonna, kertoo poliisipäällikkö Jari Liukku.
Helsingin poliisilaitos ja Helsingin kaupunki tehostavat yhteistyötä päihdehoitoon ohjaamisessa ja huumekuolemien ehkäisyssä erityisesti poliisivankilassa, jossa on vuosittain noin 16 000 kiinniotettua henkilöä. Monilla poliisivankilan asiakkailla on vakavia päihdeongelmia. Toimintamuoto kehitetään yhteistyössä poliisin, päihdepalvelujen, palvelunkäyttäjien ja kokemusasiantuntijoiden kanssa.
Huumeriippuvuus on vakava terveysongelma, johon liittyy runsaasti haittoja yksilölle, läheisille ja koko yhteiskunnalle.
Huumeriippuvaisten ja heidän läheistensä tukeminen on kaikkien etu, sillä se auttaa vähentämään huumeiden käyttöä ja ehkäisemään siitä aiheutuvia haittoja.
Helsingin, Espoon ja Vantaan johto tapasi Helsingin sekä Länsi- ja Itä-Uudenmaan poliisilaitosten johtoa huumausainetilanteen vuoksi 22.8. Helsingissä.
– Huumausaineiden haitat Helsingin katukuvassa ovat ilmiselvästi kasvaneet. Kaupungin laaja palvelutarjonta, ennaltaehkäisy ja korjaavat palvelut toimivat ensilinjassa. Tilanne vaatii kaupungilta myös uusia määrätietoisia toimia. Käynnistämme päihdestrategian laatimisen Helsingin huumetilanteeseen vastaamiseksi. Lisäksi kaupunki on käynnistänyt valmistelun nopeavaikutteisiksi toimenpiteiksi, joiden avulla voidaan vähentää huumausaineiden käytöstä aiheutuvia haittoja, kertoo Helsingin pormestari Daniel Sazonov.
Lisätietoja:- Helsingissä on selviä asuinalue-eroja viikonloppuisin koetussa turvallisuudessa – turvallisuuden tunne pysynyt samalla tasolla pidemmän aikaa | Helsingin kaupunki
- Helsinki ja sen asuinalueet koetaan turvallisiksi | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
- Alfa-PVP pahentanut huumausainetilannetta Helsingissä - Poliisi
- Helsingin poliisi saapuu paikalle nopeammin ja selvittää suuremman osan rikoksista - Poliisi