Uutisten kerääjä
Hanko/Hangö, palohälytys
Kangasniemi/Kangasniemi, rakennuspalo: pieni
Kuhmo/Kuhmo, liikennevälinepalo: pieni
Poliisi paljasti kymmeniä verkkovälitteisiä huumausainerikoksia
Paljastetuista rikoksista valtaosa oli huumausainerikoksia, joista kaksi törkeää huumausainerikosta. Poliisi takavarikoi noin 1,5 kiloa marihuanaa, noin yhden kilon amfetamiinia sekä kokaiinia, ekstaasia, subutexia ja huumausaineeksi luokiteltuja lääkkeitä. Poliisi sai haltuunsa myös yli 15 000 euroa käteistä rahaa.
Esitutkintojen aikana rikoksesta epäillyistä 23 on ollut kiinniotettuna, joista kuusi on ollut vangittuna pidempään. Heistä neljä on edelleen vangittuna. Valvonnan aikana tehtiin yhteensä 39 laite-etsintää, 26 kotietsintää sekä yhdeksän paikanetsintää.
− Huumausaineiden saatavuus on helpottunut, ja kauppa käy vilkkaana verkossa. Valitettavasti huumausainekauppa houkuttelee nuoria ansaitsemiskeinona, ja nytkin rikoksesta epäiltyjen joukossa oli useita noin 20-vuotiaita henkilöitä, joilla ei ollut aiempaa rikostaustaa, kertoo rikosylikomisario Simo Hämäläinen.
Huomionarvoista on, rikokset eivät olisi tulleet esille ilman poliisin aktiivista toimintaa, sillä kyse on piilorikollisuudesta. Itä-Suomen poliisilaitos käytti valvontaan noin 740 tuntia.
]]>Kankaanpää/Kankaanpää, öljyvah./ymp.onnet. maalla: pieni
Hamina/Fredrikshamn, eläimen pelastaminen
Sodankylä/Sodankylä, eläimen pelastaminen
Heinola/Heinola, palohälytys
Lapinlahti/Lapinlahti, palohälytys
Lahti/Lahtis, eläimen pelastaminen
Tampere/Tammerfors, vahingontorjunta: pieni
Salo/Salo, öljyvah./ymp.onnet. maalla: pieni
Mansikkakuu piti Oulun poliisilaitoksen partiot liikkeessä
Oulun poliisilaitoksen keskiviikkoilta ja torstain vastainen yö oli varsin työteliäs, liekö johtunut taivaalla mollottaneesta mansikkakuusta. Tehtäviä kirjattiin koko alueella hieman yli sata, näistä noin oli 70 Oulun kenttäjohtoalueella.
Partioita työllistivät kotihälytystehtävät, erilaiset virka-aputehtävät, kuten ensihoidon kuljetusten turvaamistehtävät ja apua tarvitsevien ihmisten etsinnät sekä liian hyvään kuntoon päätyneiden juhlijoiden kuljettaminen turvalliseen paikkaan nukkumaan päänsä selvemmäksi. Myös meteli hurjastelevista mopoista ja musiikin soittamisesta sekä muu häiriökäytös sai ihmiset soittamaan hätäkeskukseen.
Raahe/Brahestad, tieliikenneonnettomuus: pieni
Rautalampi/Rautalampi, rakennuspalo: keskisuuri
Kouvola/Kouvola, palohälytys
Siilinjärvi/Siilinjärvi, tulipalo muu: pieni
Uurainen/Uurainen, öljyvah./ymp.onnet. maalla: pieni
Savonlinna/Nyslott, vaarallisen aineen onnettomuus, pieni
Naantali/Nådendal, liikennevälinepalo: pieni
Sivut
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 19
- 20
- 21
- 22
- 23
- 24
- 25
- 26
- 27
- …
- seuraava ›
- viimeinen »
